Intoa intensiivikurssilta!

 

”Treenaa taitojasi – kouluta koiraasi” -kurssi sopi meille kuin tilauksesta. Olin lukenut kirjoja, katsonut videoita ja kuunnellut luentoja koirien koulutuksesta, mutta silti monesti käytännössä treenit eivät sujuneet odotusten mukaan.  Kurssilla teoria heräsi henkiin ja kanojen kouluttaminen antoi monia ahaa-elämyksiä eläinten oppimisesta. Toisena päivänä vähän jännitin miten oma koirani toimii koulutustilanteessa.  Se oli kuitenkin turhaa koska kutakin koirakkoa opastettiin kurssilla yksilöllisesti omista lähtökohdista. Vaikka etenimme ennakkoon toimitetun, selkeän ohjelman ja aikataulun mukaisesti, kurssilaisilla oli mahdollisuus jatkuvasti esittää kysymyksiä ja saimme niihin Jaanalta asiantuntevia ja perusteellisia vastauksia. Ilmapiiri kurssilla oli rento ja kannustava ja myös kaikki käytännön järjestelyt toimivia.

Kurssi antoi meille todella paljon tietoa mutta ennen kaikkea käytännön oppia siihen miten voi parantaa omia mekaanisia taitoja ja sitä kautta onnistua koiran koulutuksessa.  Näiden työkalujen lisäksi kurssilta sai aimo annoksen intoa ja inspiraatiota treenaamiseen.  Jaanan omien koirien kanssa näyttämistä demoista sai konkreettisesti tavoitteen mihin voi pyrkiä.  Harjoittelemalla se voi onnistua myös minulta omien koirien kanssa. Edelleen kerta toisensa jälkeen nousee hymy huulille kun hoksaa, että asiat toimivat juuri niin kuin kurssilla opetettiin.

Viikonlopun mittainen intensiivikurssi mahdollisti osallistumisen pidemmänkin matkan päästä ja reissu kyllä kannatti tehdä.  Suosittelen lämpimästi kurssia kaikille koiranomistajille.”

Johanna Takanen